Hassua miten pari vuotta sitten rumasta-no se Parisin kaveri-ankanpoikasesta tulikin niin ihailtu ja kaunis olento. Kaunista katseltavaa. Hauskinta on laittaa vierekkäin joku vanha läskireisi kuva ja toinen upee iltapuku kuva, ah mikä ero! Siinä saa itselleen sitä itsevarmuutta ja puhtia jaksaa ite laihduttaa, "kun toikin pystyi"

 

Gemma Ward, upee!! Toisaalta meikillä ja mustavalko kuvalla sekä hyvällä kameralla saadaan jopa naapurin maijasta "upee". Toisaalta Gemman silmät on jotain ihan omaa luokkaansa, kun niitä kattoo tekee vaan mieli repiä omat pois päästä ja lopettaa eläminen, mitä täällä tekee kun ei kuitenkaan koskaan pääse ihailluks ja upeeks. Masentavaa.

 

En tiedä kauniimpia koiria kun italianvinttikoirat. Kaikki niissä on jotenkin niin eleganttia ja kaunista. Se luonne, se näky ja se tapa vaan olla. Kaipaan Hosulia, mun omaa italiaanoa joka menehtyi liian aikaisin. Äiti ei suostu uuden koiran hankintaan koska se aiheuttaa liikaa surua, totta, mutta tää koirattomuus tekee musta hullun. Hassua, miten sitä koiraa ja sen kusettamista räntäsateella kaipaa kun sitä ei enää voikkaan tehä, ja se että se kuseskeli joka paikkaan tuntuu niin vähältä verrattuna siihen mitä se anto; sielu hoitoa ja rakkautta.

Ei muut ihmiset koskaan voi ymmärtää sitä mitä oma koira itselleen antaa, jokaisesta tuntuu että se oma koira on just se maailman herttasin ja omalaatusin ja muiden koirat ihan tylsiä ja turhia, tunsin itse myös näin, ja tunne vain pahenee.  En malta odottaa omaan kämppään pääsyä ja elämän alottamista, haistan sen koirien hajun joka siinä pikku läävässä vallitsee, ainakin kuus koiraa ja kämpästä viis, mä kaipaan rakkautta, en valkosta sohvaa. Antakaa mulle isabella italiaano (narttu tai uros- I don't care) lupaan hoitaa sitä eniten!!

 

Rakastan Frasieria!!!

[Daphne is contemplating what it would be like to have a free lifetimes supply of muffins]
Daphne: Now me, I could eat a muffin a day, some days even two knowing they'd be free. So that'd be... ten a week, fifty-two weeks a year, for at least another... forty years, which works out to... Twenty thousand muffins!
[pause]
Daphne: My life suddenly seems long, measured in muffins.